Kuinka käyttäytymistiede auttaa innovaatioita menestymään

Kahdeksan laajasti päätöksentekoon vaikuttavaa tekijää sanelevat minkä tahansa innovaation todennäköisen onnistumisen.
25 huhtikuuta 2023
Innovaatio
Manolis
Koumantaros

Ota yhteyttä

Innovaatiot ovat perusta ja avain brändin kasvuun. Disruptiiviset ajat vaativat uutta lähestymistapaa ja uudenlaista innovointia. Menestyksen ajurina on päätöksenteon ymmärtäminen käyttäytymistieteitä hyödyntäen.

Kantarin BrandZ-analyysit osoittavat, että vaikeina aikoina innovointia jatkavat brändit kasvavat seitsemän kertaa kilpailijoita nopeammin. Kuitenkin, innovointi on riskialtista liiketoimintaa, erityisesti jos ei oteta huomioon ihmisen luontaista käyttäytymistä ja toimintaympäristön vaikutusta koko innovaatioprosessin aikana.

Kontekstilla voi olla valtava merkitys ihmisten päätöksenteossa, joten yritykset eivät voi innovoida kuplassa. Käyttäytymistiede – kognitiivisesta psykologiasta käyttäytymistalouteen ja sosiaalipsykologiaan – tarjoaa viitekehyksen siihen, mikä vaikutus asiayhteydellä ja eri merkityksillä on päätöksentekoon. Mahtavinkin innovaatio epäonnistuu, jos sitä ei ole räätälöity osto- ja käyttöympäristöihin.

Kahdeksan laajasti päätöksentekoon vaikuttavaa tekijää sanelevat minkä tahansa innovaation todennäköisen onnistumisen. Jokainen niistä voi toimia joko polttoaineena tai kitkana. Näiden tekijöiden ymmärtäminen antaa meille paljon rikkaamman kuvan koko ihmisestä ja suurennuslasin tarkastella kuluttajaa. Näin löydämme uusia merkityksellisiä oivalluksia ja suunnittelemme tuotteita ja palveluja, joita kuluttajat todella haluavat ostaa ja käyttää aina uudelleen ja uudelleen.

Kahdeksan päätöksentekoon vaikuttavaa tekijää turvaavat koko innovaatioprosessia

1. Tilannetekijät
2. Tavat ja tottumukset
3. Emotionaaliset tekijät
4. Arvot
5. Sosiaaliset ja kulttuurilliset tekijät
6. Rationaaliset tekijät
7. Luottamus
8. Kognitiivinen ponnistus

Innovaatioiden menestymisen parantamiseksi kehitystyötä on tehtävä todellisessa osto- ja käyttöympäristössä. Tunnista käyttäytyminen, ymmärrä valintatekijöitä ja innovoi kontekstissa, jossa päätökset tehdään ja tuotteita käytetään. Testaa ja opi!

Innovointi on oppimista, jota ei tule lopettaa edes lanseerauksen jälkeen vaan sitä on tarkasteltava suhteessa koko brändin arvon kasvattamiseen.

Varmista brändisi merkityksellisyys ja kasvu. Testaa ideat, konseptit, pakkaukset: Kantar Marketplace

Ota yhteyttä