Kuluttajien asennemuutos kertoo nyt toiveikkuudesta – mitä muita muutoksia nousee esiin?

Kuluttajien tunnelmat viestivät nyt vakaudesta ja luottamuksesta. Olemme jo päässeet tai ainakin matkalla uuteen normaalitilaan.
03 helmikuuta 2022
Kuluttajien toiveikas asennemuutos
Nina
Frosterus

Ota yhteyttä

Kuluttajien tunnelmat viestivät nyt vakaudesta ja luottamuksesta. Olemme jo päässeet tai ainakin matkalla uuteen normaalitilaan.

Lähes puolet (48%) kokee, että korona ei vaikuta omaan arkeen juuri lainkaan. Vuosi sitten tätä mieltä oli 39% suomalaisista. Myös koronaan liittyvät erilaiset huolet, etenkin talouteen liittyvät, ovat helpottaneet. Energiaa riittää muuhunkin. Mitkä asennemuutokset nousevat nyt esiin?

Mukautuvuuden ja sopeutuvuuden aika

Uuteen normaaliin ollaan jo totuttu ja havaittu, että kaikesta huolimatta muuttuvissa tilanteissa pärjätään. Mukautuvuus ja sopeutuvuus ovat vahvistuneet kasvattaen resilienssiä, omaa henkistä kapasiteettia selvitä muutoksessa.

Tämä asennemuutos on aktivoinut haavetta menestyksestä ja eteenpäin pääsemisestä. Haasteita halutaan esimerkiksi työelämässä. Omaa elämää eletään rohkeammin rakentaen yksilöllisempää ja omannäköistä polkua. Rahaa on jäänyt säästöön ja sitä halutaan käyttää oman hyvinvoinnin edistämiseen laaja-alaisesti - kotiin, viihtymiseen, terveyteen, ulkonäköön sekä muihin itselle tärkeisiin asioihin.

Kuluttamisen ilo ja nautinto

Monet kuluttamiseen liittyvät trendit ovat kääntyneet jälleen kasvuun. Elämän keskiöön nousee yhä enemmän kuluttamisen ilo ja nautinto. Kuluttajat haluavat tehdä vastuullisia valintoja. Vastuullisuus on kuitenkin yhä enemmän itsestäänselvyys, jonka miettimiseen ei kuluttajan mielestä pitäisi käyttää liikaa aikaa. Vastuullisuudesta huolehtiminen on ulkoistettu valmistajille ja kaupalle.

Suhde brändeihin on aktivoitunut

Tämänhetkinen asennemaisema suomalaisten kuluttajien keskuudessa on brändien näkökulmasta hyvin rohkaiseva. Kiinnostus ja avoimuus brändejä kohtaa on kasvanut. Brändeiltä odotetaan uudistumista ja yllätyksellisyyttä. Hintasensitiivisyyden rinnalle on noussut vahvasti brändin – jopa luksuksen – arvostaminen. Kuluttajat ovat valmiita panostamaan itselle tärkeään, muissa tuotteissa etsitään edullisimpia vaihtoehtoja.

Kuluttajan ymmärtäminen ihmisenä arvojen ja asenteiden kautta tulee yhä tärkeämmäksi. Vahvat ja erottuvat brändit pääsevät etulyöntiasemaan, kun kuluttajat hakevat uutta tasapainoa hinnan ja koetun arvon välillä.

Kuluttajien arvoja ja asenteita on tutkittu vuosittaisessa Monitor 2022 -tutkimuksessa, joka tarjoaa kokonaisvaltaista ja syvällistä kuluttajaymmärrystä sekä ennakoi kuluttajakäyttäytymisen muutoksia. 

Millaista kuluttajatietoa sinä tarvitse tukemaan yrityksesi kasvua?

Ota yhteyttä